tiistai 5. lokakuuta 2010

Practice day2 in Winthrop

Olkapää edestä, sivusta ja takaa on kokolailla kipsissä vaikka en oo heittäny kun pari reeni rundia ja maltillisesti heittoja. Kotisuomessa oon heittänyt kokoajan tähän asti. Kipsi johtuukin siitä että täälä saa heittää myös miltei kokoajan lujaa, ja tietysti äärimmäisen tarkasti samalla. Tietysti olis hyvä jos jäykkyys huomiseks lähtis tiehensä, mut jollei lähe ni ei siinä sen kummempaa ku viettää heken kauemmin lämmittely areenalla, eli kaikki on kunnossa.

Jalkapöytä saattaa muodostua pieneks ongelmaks kisan edetessä, se kun kipeytyy aina kun painaa lujan draivin. Ongelma johtuu siitä että tuun heittoon tukijalan päkijän kautta, kun kaiketi pitäs tulla kantapää edellä. No sitä ei täälä enää ruveta oikomaan, Asikaisella on sen verran hyviä kipulääkkeitä tarjolla ;)

Pelivire, tällä hetkellä päälimmäisenä mielessä pyörii tietysti Presidents Cup johon on mielestäni aika helppo lähteä. Eurooppa on altavastaajan asemassa, siitä ei voi kiistellä. Vielä ei ole selvillä kenet saan reikäpelissä vastaani, mut selvää on et pelaan fribagolf urani kovimmassa paikassa, farssin sattuessa jenkki media repii meidät säpäleiks ja sitähän ei perse kestä. Helpomman asiasta tekee se et kukaan ei tietysti odota meikäläiseltä suuria tekoja, mut yllätys momentti on mielestäni suuri. Pelaan urani parasta peliä tällähetkellä ja jos jenkkipojalla on löysä pöksyssä niin korjaa Heinola pisteet Euroopalle.

Presidents Cup lähetetään livenä ja lähetys alkaa jenkkilän aikaa yheltä päivällä (suomessa ilta kasilta).



-jesse

maanantai 4. lokakuuta 2010

Practice day1 in Winthrop

Aamulla taas hyvissä ajoin silmä auki. Aika kirpeen olosia aamuja on ollu lämmön suhteen tarjolla tässä, tosin päivällä on jo kuitenkin reippaat parikytä selssiusta plussaa.

Ohjelmassa oli mm. Toni haki oman vuokra pirssin, pizza-hut eväs,  yleinen notkuminen ja radalle reenaan.

Reenipäivä oli hyvä, kaikki ei vielä oo päivän selvää joten tänään otetaan toinen ja samalla viimenen reeni, kun huomena Alkaa Presidents Cup. Muutamia paikkoja radalla on mihin tarttee vielä hakee oikee tapa pelata. Ongelmat löytyy 10-13 ja 17:sta. Mut kaikenkaikkiaan tää on ihan samanlaista limpun heittämistä kun missä muussakin paikassa tahansa, jollet pysy väylällä oot kusessa, jollet puttaa sisään oot kusessa. Sama kaava toimii missä tahansa maapallon nurkassa.

Viimevuoteen nähden selkeenä parannuksena on näkyny ensinnäkin se et oon tälläkertaa terveenä, ainakin vielä. Toni tossa vähä kuumeilee et kai mäkin kohta, ei olis yllätys. Putti on luotettavampi kun koskaan, eli odotukset on kovat.





-HeinolaExpress

tiistai 28. syyskuuta 2010

PRESSA CUP

Ennakko tunnelmat: Jenkeillä on aika nimekkään olonen tiimi, Euroopalla ehkä Presidents Cup historian nimettömin. Häpeä? Ehkei kuitenkaan, koska joka kerta aiemminkin on tullut aika rumasti tukkaan. Itse olen mukana nyt ensimmäistä kertaa, enkä oikeen tiedä mitä kisalta odottaa. On kuitenkin kohtuutonta odottaa että hoitelen oman kilpakaverini reikäpelissä tai että oon 4 parhaan joukossa kun katotaan 9:n väylän jälkeen best score. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, yksikin piste on todellisen työn takana. Kaikki Eurooppalais pelaajat joutuu ylittään oman tasonsa todella paljon mikäli mielii hoitaa niitä niin kutsuttuja poisareita vanhalle mantereelle.

Kovat odotukset uskomattomalle spektaakkelille on kuitenkin, mitä on puheita kuullut yleisömääristä sun muista hohdokkaista ajatuksista. Euroopan voitto nyt Rock Hillissä vastais ehkä jotenkin Miracle on ice:a. Ihan takuulla teen kaikkeni sen eteen että poisari tulee mun käden kautta, mutta samalla aattelin nauttia ainutlaatusesta tilanteesta ja samalla näyttää jenkkipettereille et vaikka ei ole ammattilainen niin muovi lentää sinne minne pitää, eli mukiin!




-Heinola / matkakuume

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

US OPEN 2010 part2

Caddybook on saatu julki, pieniä muutoksia on taas tehty. Väylällä 9 on buncr sääntö kokonaisuudessaan ja 14:sta on outti rajat pistetty täysin uusiks. 14 näyttää nyt omaan silmään kyllä paremmalta, buncr sääntöön en enää jaksa ottaa kantaa. 10 näyttää olevan sama kun viimevuonna, elikä huonoin versio mitä mä oo siitä nähny. No ilmeisesti joku siitä on tykännyt.



Winthrop Gold 9 ja 14


Ja mitä valmistautumiseen on tullu, niin ei tää nyt ihan ruusuilla tanssimista oo enää näillä keleillä. Seuranmestaruus kisat jäi kesken juuri liiallisen sateen ja tuulen yhdistelmänä. Toki tuli siinä huomattua että reilun sadekelin sattuessa draivereista ei löydä yhtäkään mistä saa kohtuullisen gripin märkänä, joten DX muovin starfire löysi tiensä bägiin. Muuten oma pelivire on semmosessa day2day tilassa, tarkottaen että jos huomena joutuis kisakiessille niin kovin kummosta tulosta ei tarttis odotella. Päivän-parin heittämisellä se tatsi saadaan kyllä käteen. Putti ei vaadi mitään, se on teknistä liikeradan toistamista ja suorittamista, tietty siinäkin pitää pystyä sopeutuun vallitseviin olosuhteisiin mitä ei tosin etukäteen tiedä. Onkin muikeeta tunnustaa kuinka paljon toi "uus" putti on tuonut varmuutta omaan suoritustasoon. Köpiksestä tähänpäivään on tehty aika harppaus ja kokoajan tuntuu metrejä tulevan lisää. Onkin turhaa enempiä selitellä miten tärkeessä roolissa tulosta tekevä putti työskentely on. Putilla voitetaan kisoja.


Perjantai aamuna lähetään Tiikerin (Asikainen) kans lyffellä mynssenin kautta charlotteen ja mitäniinnii.

-Heinola

torstai 9. syyskuuta 2010

US OPEN 2010

Karkelot lähestyy päiväpäivältä ja aikasempinakin vuosina oon pitäny blogia valmistautumisestani tähän kullan hohtoiseen tapahtumaan. Kisanahan tämä ei sinänsä eroa muista Major kisoista, PAITSI että täälä on maaliman 100 parasta pelaajaa mukana ja siihen vielä satakunta entistä mestaria ja pyryä, jota en henkilökohaisesti tajua. Miksi sata vuotiaan äijän pitää päästä mukaan 50v sitten pelattujen meriittien vuoksi? Heillähän ei tietysti olisi kovinkaan hyviä leseitä päästä muuten kilpailuun mukaan, mut pitääkö heidän päästä? Mun mielestä ei, no se siitä.

Ite oon pelannu 07,08 ja 09 vuosina kohtuullisen huonosti, alittaen oman tasoni selkeesti. Syy? En tiedä, taino, liikaa tulee poisareita ja kun ne tulee väärissä paikoissa ne rankasee enemmän kun sen yhden pisteen. Tää on yks asia mitä aion ottaa erityisen huomioon tänävuonna, se vaan ei ole yksinkertasesti mahdollista enää että pelaan alle oman tasoni tuolla. Toinen juttu, pelisuunnitelmaan pitää pystyä lisäämään agressiivisuutta. Muutama väylä on semmosia joista otan par:n ihan mielelläni. Käytännössä pystyn böördittään jokaisen väylän sielä, tosin 11 on semmonen mistä tulee useemmin bogi kun par ja birkun oon ottanu vain reeneissä. Ja tollakin väylällä mikäli tulee bogi, on poisareilla vierailtu. Winthrop Gold:lla on mahdollista "seiftata" OB:lle kunhan teet sen oikeessa paikassa :D

Aikasempina vuosina oon tehny aika raskasta punttisali harjotusta ennen kisaa, sen jätän tänä vuonna pois ja pyrin pitään tuntumaa heittoon yllä koko tän pienen tauon. Parigolffin SM:t kävin jo pelaan, on seuran mestaruutta tarjolla ja sit pitääki vaan pystyä harjotteleen vaikka kelit rupeekin oleen jo kylmät ja pimeet.

Seurataan tilannetta täälä ;D

-Jesse

lauantai 28. elokuuta 2010

Kisat ohi! DNS.

Näin tässä nyt si kävi, ei pysty kuvaileen kui paljo harmittaa! Kolmas kierros Olhainissa alko ihan normaalisti, ykköspoolissa kaikki hermoili ja eka böördi porukalle saatiin kolmosella Lizotten toimesta, ite böörditin heti seuraavan ja Nybo otti bogin. Taistelu fiilis kasvo kasvamistaan, hyvin vähäksi aikaa, vaikka avaus vitosella vielä onnistukin ja KJ rollasi taas OB:lle. Jatkossa se perseilijän rooli olikin sitten omilla harteilla. Taino ennyt varsinaisesti perseilly mut birkut oli todellakin kiven alla, kokonaiset kolme koko rundilla. Bogi,tupla ja tripla siihen hatuks viel sanomiset oli sanottu. Tiesin kyllä et joudun puristaan tosissaan mikäli aikoo pysyä Nybon ja Lizotten perässä tuol Olhainissa ja Jeppe ny o Jeppe, en pysyny. Ampiainenkin pisti niskaan mojovasti.

Sitten illalla vielä porukalla syömään ja ihan hyvillä fiiliksillä nukkuun kun olis ollu pari kiessiä Winglesiä jäljellä ja ehkä Finaali. Nämäki hyvät fiilikset alko pikkuhiljaa haihtua kun mahassa rupes pyöriin sitte oikeen urakalla ja siihen kylkee viel kunnon kuume, jota on muuten vieläkin jäljellä. Noin satakertaa vessaan yön aikana ja aamulla oli aika freesi olo...vois vaan kysellä et miks just mulle? kuka helvetti korvaa? Eli ilmeisesti ruokamyrkytyksen sain sit sieltä raflasta ja kisat soronoo. Ny sit virutaan paripäivää hotellilla kun muut pelaa, toivottavasti olo paranee tästä ja pääsis edes katsomoon. Jos saksa on paska maa, ni en kyllä tiedä millä sanalla kuvailis ranskaa, nii arsesta tää on!

-Jesse

perjantai 27. elokuuta 2010

Mopolla moottoritiellä

Niin masentavaa kun se onkin todeta, omassa draivissa rupee aseet oleen nähty! Pituus ei vaan yksinkertasesti tällähetkellä riitä kilpailuun, Nybo, Lizotte ja Markus on sen luokan siivuttajia et heikompaa hirvittää. Samalla kun ite tuskailen Olhainissa vallitsevan kovan tuulen kans niin kaverit karkaa armotta, mitä tehdä? en todellakaan tiedä.


Round 1 (Olhain)

Heti ensimmäisestä heitosta lähtien omassa heitossa oli vakavia ongelmia, kengät ei pitäny!, tuuli oli oli mulle liikaa ja koreihin ei vaan jää putit. Alku meni kuitenki suhteellisen hyvin ja olin pari alle viiden väylän jälkee. Sit tuli karmee tuplabogi johon kärähti pinna. Muutin pelisuunnitelman ja painoin saariväylällä agressiivisesti mukille vaikka piti pelata varma par. Vire laantu heti seuraavalla kun puttasin seiskasta alapeltiin, joka pitäis olla mahdotonta korin asennus korkeuden johdosta, no näin kuitenki kävi. 2 väylällä avaus käänsi rolleriks ja 30m vajaaks siitä karmee lähäri 5m vajaaks. Siinä vaiheessa kyselin iteltäni et kuinka kauan aion kaivaa verta nenästä ja jättää noi lähärit tollee? ilman tota puhuria ja noita koreja tossa ei olis mitään ongelmaa pistää puttia mukiin mut näissä olosuhteissa sen putin mieluiten nostaa koriin. Tyhmä bogi korttiin. Koko kierros täysin usvassa ja miltei masennuin, taino masennuinki :D Umpi paska kiessi ja pahinta on etten tiä pystynkö parempaan....Olhainissa.

Round 2 (Wingles)

Lämmittelyssä tuntu et jaloissa ei oo tehoja ollenkaa ja muutenkin flegu olo, noh jos kävelee 11km aamutuimaan niin saattaahan se siltä tuntua. Kiessin alettua oli kuitenkin hyvä vireys, joka todellakin näkyi otteissa, heitto ei lipsahtanut missään vaiheessa. Joka näkyy bogi tilastossa, niitä tuli meinaan pyöreet nolla. Samalla putti toimi hivenen paremmin vaikka muutama tuli ketjuista veke, böödejä pistin 8 ja löylytin poolini aika suvereenisti, löylytin samalla kaikkia muitakin radalla olleita painamalla illan best roundin! Kiri alkoi, tosin kärkeen on vielä 6 heittoa ja tänään edessä taas Olhain. Nousin kuitenkin 3:lle sijalle josta on hyvä ponnistaa kohti kärkee, edellä on kuitenkin timantin kovaa porukkaa et en tiä mitä pystyn tekeen kavereita paremmin? Itakiessi kuitenkin osotti että pystyn oleen paras, mutta se vaatii lähes täydellistä onnistumista kaikille jäljellä oleville päiville. Saa nähä mitä tapahtuu!

-HeinolaExpress

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kolmosen PAR

Wingles (60) on radoista lyhyempi, par luvultaan 2 pienempi mut vaaranpaikkoja on lähes jokaväylällä. Jollei OB oo läsnä ni sit harmia aiheuttaa uskomattoman tuuheat ja tiheet pyltsit. Sinällään ihan perus heitolla pärjää täälä ja luulenkin et mulle radoista vahvemmin sopii just tää wingles, koska nykyään toi draivin mitta on mitä on ku en oo päässy käsiks noihin uuden sukupolven pannuihin. -6 on tulos mitä pitää pystyä pelaamaan tasasesti, eli kolmen par. Helppoo kun tiättekö mikä.


Olhain (62) radoista se missä kanuuna laulaa taukoomatta, oikeestaan vain nelosella saa hiha hetkeks levähtää. Reenien jälkeen taka olkapää on samassa kondiksessa kun japanissa ensimmäisenä vuonna, eli liikaa tuli revittyä eilen mut ei voi mitää kun reenipäiviä on näin vaatimaton määrä. Vähän huolestuttaa kuin sitä pystyy vastaan tolla omalla 140-150m draivilla Källströmin ja Lizotten siivuihin, jotka on siis varmasti 20m omaa pitempiä. Toinen yleinen huolenaihe on korit ja tuuli, joka voi pahimmillaan yltyä sietämättömäksi. Samaten kun wingles, pitää tää rata painaa kolmen paariin, eli -8. Kakkosen väyliä on takaysillä ihan törkee määrä ja vieläpä hyvässä ryppäässä nii hereillä pitää olla koska isoo kalaakin on väistämättä kortissa jo väylä pituuksien ansiosta. OB:t on pelissä lähes kokoajan mut mitään tolkuttoman kapeeta täälä ei oo, ite toivoisin jopa kapeempaa väylää :D nyt saa pyssyttää lähes mihin lystää kunhan limppu on kaukana tiistä.

Huomena siis alkaa tää lysti, en muista koska olisin lähteny kisaan yhtä huonolla fiiliksellä. joka pääasiassa johtuu koreista..ne on yksinkertasesti luokattoman huonot, nooo samat ne on kaikille et ei siinä mitää ja ei se kyllä enää huomena vaivaa pätkääkään kun on päästy kentälle. Lähtö on muuten myös laittoman aikaseen, 0700!!!!! joka tarkottaa sitä et hereillä pitää olla jo viiden nurkilla ja lähtö radalle vähää vaille kuus xDDD Nyt kohtapuolii lähetää kattoo kui köyhät avajaiset noi baskeripäät on saanu aikaseks, mun mielestä keski-eurooppalaisilta pitäis evätä mahdollisuus järjestää kisoja, niin paskasti nää on järkätty. Et ei muutaku punaviiniä tauluun ja hymyä huulelle :)

-Heinola

wind it up

Reenipäivä takana, Olhainissa ja Winglesissä. Olhainissa suurinosa väylistä on pallogolf kentällä ja muutenkin paikka on hieno, väylät myös. Wingles onkin sitte semmonen perseensilmä mitä kuvittelinkin, no ei ny ihan mut selkeesti huonompi kun Olhain. Olhain varsinkin on fyysisesti erittäin raskas kiertää, kun nilkalla kerta mennään. Tänään myös tuuli oli kohtuu navakkaa, noin kilometrin sekunnissa...lahtinen just ja just pysy maassa kiinni niin tiiä sit mite noi alle 200g painavat kiekot varustettuna liito ominaisuuksilla toimii, no ei sitten mitenkään. Suoraan jos sanoo ni vituttaa tommone pelleily tommosissa olosuhteissa.



Korit on ilmiömäisen perseestä jonka lisäks ne on asennettu aivan liian matalalle, asiasta onkin menossa juuri tiedustelu PDGA:n virallisilla sivuilla tekniksen toimesta. Jos valituksen aihetta on sääntöjen puolesta niin varmasti valitan koska mulla on ainakin suurenmoisia vaikeuksia sopeuttaa putti näihin kriteereihin. Ketjut on myös aikamoisen jäykät ja painavat, no se nyt on pikkuseikka. EM tasolla kaiken pitää olla kunnossa ja standardin mukaista. Ranskalaiset kisaisännät on kuitenkin kaikkea muuta kuin päteviä.



Tänää oli myös jalassa täysin väärät pelikengät ja sain nilkan pikkusen kipeeks, johtuen tiimattojen ja kenkien huikeesta pidosta. Eli tiimatot on pitäviä, vaikkakin silmiinpistävän pieniä. Paremmalla pohjalla olevat kengät on tietysti mukana, eli ei hätää sen suhteen. Olhainissa pirkkujen eteen saa tehdä enemmän duunia, mut maastosta johtuen mitään huikeeta lukemaa tuskin pääsee ottaan. Winglesissä asiat kääntyy päälaelleen, tarjolla on erittäin paljon tiuhaa pensaikkoa joka koituu vielä monen kohtaloks. Eli heitossa täytyy säilyä kontrolli lähes kokoajan tai lukemaa syntyy. Ei päästy viel rekisteröityyn kun kisahoustit piti siestaa aina kun yritettiin, joten gamepläni tehään sit huomena.



Jooooh, huomena on sit edessä tärkee lepopäivä ja pelisuunnitelman laatiminen. Selkeetä on et suunnitelma pitää virittää pelitason aivan ääripäähän mikäli täälä aikoo taistella voitosta, niin kova taso on kilpailussa. Lundmark ja M.Källström kantaa varmasti suurimmat voittaja suosikkien paineet mikä sopii tietysti täydellisesti mulle. Kaikesta tästä tilityksestä huolimatta tänää oli hyvä päivä siihennähden että ollaan Ranskassa, jossa kaikki tuntuu olevan höntsy meiningillä :D Internetinkin saa päälle kun todella taistelee ja haluaa.





Nyt nukkuun ja palaillaa huomena!

maanantai 23. elokuuta 2010

Fierce in France


Just täs Helsinki-Vantaalla päivystän koska pääsee ryntään koneesee muiden turistien seassa, kunhan embraer:n portit ja matkalipun tarkistus menee nappiin...odotukset on suuret. Porvarilliseen tapaan valitsin tietysti Finnairin suorat lennot paria päivää ennen lähtöä, mikäs siinä kun niput on kunnossa. Pistää muutenkin hymyn huulille kun muistelee kuinka edullisesta harrastuksesta onkaan kyse. Ainii kisamaksuakaan en oo kerenny maksaan viel....

Asiaan, Euroopan Mestaruus kisoihin ollaan siis lähössä ja tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kun tulla suomeen titteli taskussa, tai kaulassa, tai vyötäröllä, tai missä nyt ikinä mahtuukaan sitä roudaan. SM kisojen jälkeen pidin viikon huilia heittämisestä ja se ainakin auttoi yhteen asiaan, nimittäin pelin katoamiseen :D liekö syynä heittämättömyys vai jotkut muut seikat mutta töitä oli tehtävä vireen löytymiseks. Täl hetkel on taas semmonen hyvä fiilis päällä ja focus on siirretty keskiviikkona alkavaan pitkään koitokseen. Harmia aiheuttaa se et pelataan kahdella kentällä ja keski-euroopassa, jossa tunnetusti väylät ja järjestelyt on perseestä. Ranska kuulostaakin jo semmoselta perseensilmältä et katotaa nyt kui pahasti rupee **********! Fieldistä en tiedä mitään, mutta oma taso pitää ylittää vähän enemmän kun SM kisoissa, vielä löytyy pykälää isompi vaihde ja toivottavasti synkat on rasvattu ja saadaan pykälä päälle heti keskiviikkona. Ruotsista tulee varmasti kova tiimi ja Nybo pelaa aina hyvällä tasolla. Gouge on kuulemma herkässä kunnossa, hyvä niin. Turha on unohtaa myös Suomen joukkuetta, josta löytyy potentiaalia yllinkyllin. Henkinen liideri ja isähahmo, Petri (pehmee) Behm on aivan yltiöpäisessä vireessä ja saa takuulla piristettyä muidenkin peliä omalla esimerkillään.

Nyt pyyhkäsen koneeseen, mulle varattuun käytäväpaikkaan 12D. Palaillaan ranskassa!

-Jesse

perjantai 13. elokuuta 2010

In da BAG of james heinola



Täts it! on tullu paljookin enemmä kyselyitä että millä lötillä pelaan. No mulla on ollu suurinpiirtein sama sisältö bägissä noin 3 vuotta, nykyään glow-roc:t on tullu elinkaarensa päähän tai hukkuneet niin niiden tilalle on tullu sit ontario rocit. Ontario on roc:sta alivakain moldi ja lentää kokolailla suoraan, oikeestaan täysin suoraan, jo uutena ja max painosena. Loistavaakin loistavampi väline tieyttyihin olosuhteisiin. Sitten dx muovin roc malliston jyrmyin versio eli KC-Roc löytyy myös kun tarvitaan millin tarkkoja 80-100m hyssejä. Muoviksi tietysti DX


Roc:n lisäks käytössä on 3 muuta midaria, yks first run MD1 ja samaa pannua joku erikois versio, joka on uutena loistava väline tuulella. Toi first run MD1 on nykyyän mun pelin kivijalka, en oo löytäny toista yhtä hyvää MD1:stä. Eli oli tilanne mikä tahansa, kun kaivan ton lötän kassista ni pelastus on taattu. Kiekko, jota EI voi menettää. D-line, on mestareiden valinta tällekkin kiekolle


Viimenen midari, mutta ei todellakaan vähäpätösin. GM - eli general manager, korvaa mulla gatorin, vaikkei pääse lähellekkään vakaudessa niin rimmi ja halkasija on saman oloset. Kiekkoon saa erittäin hyvän tuntuman, joka on pienen halkasijan ja rimmin ansiota, lisäks liito on tällä muovilla huippu. Bägissä yksi bränikkä ja yks kulunut. Itse suosin tässä mallistossa S-lineä.


Fairway Driverit, PD on tietysti kaikkien control drivereiden lippulaiva, no doubt. Siitä mulla on käytössä First Run, ja C-line. Luotettavuus missä tahansa olosuhteissa kiistattomasti paras. Kaiken muun hyvän lisäks lentää aivan sairaan pitkälle. Jo pelkästään näillä välineillä draivisi saadaan oikeille raiteille ja tie tähtiin on auennut. Näiden lisäks löytyy fairway driverien äiti, eli tietysti TeeBird ja tästä jatkojalostettu TL. Nämä sillon kun tarvitaan viivasuoraa ja matalaa yli 100m draivia. Näitä on todella helppo käsitellä.


Forehand ja Hyzer, Lääkkeet löytyy Innovan valikoimista. PD:llä pystyy tietysti myös hyzeriin, mutta Banshee ja FireBird on ehdottoman luotettavia kumppaneita, ja se näkyy myös heti nyrjäytys vaara prosentissa, joka onkin HUIKEAT 0%. Kämmenet hoituu näillä myös millintarkasti. Ei lennä älyttömiä etäisyyksiä, mutta mikäli käytät näitä distance tarkoituksessa, on jokin pahasti pielessä. MAX / X-Caliber, eli niin sanotut isojen käsien mallit. Aniharvoin heitän näillä backhandiä, johtuen rimmin leveydestä ja omasta grip:stä joka ei sovellu leveille rimmeille. Näitä voidaan verrata esim. playboy blondiin, mukava käyttää mutta et omaksi huolisi.


Putterit. Luotettavuudeltaan huippuluokan pelivälineitä. Lentää kuten niitä käskee, eli menee suoraan, menee antsassa ja menee hyssessä ja kirsikkana kakunpäälle, ILMAN pienintäkään feidiä. Jollet osaa heittää putteria niin on korkea aika opetella, sillä pelistäsi puuttuu tärkein osa-alue. Itsellä käytöss P2:sta kolme eri kuluneisuus astetta. Toisin sanoen vastatuuleen, tuulettomaan ja myötikseen on omansa. Kikka leipänä Hynösen Hartsan vanha glow-Aviar, joka otetaan päivänvaloon ainoostaan sillon kun tehdään kovia ratkasuita. Pettää aniharvoin. Sitten oranssi P1 joka on pyhitetty lihajalosteen erikoispitkille, koskettaa maata erittäin harvoin, oikeestaan vain sillon kun seppokori sylkäsee pihalle. Tämä osasto nauttii täydellisestä luottamuksesta


ps. tämä esittely on tehty huumorilla höystettynä ;D

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mestaruus!

Kisat ohi, blogaaminen jäi vaisuks tossa kilpailuviikon aikana mut nyt niitä mietteitä sitten tulee. Voitte vaan kuvitella miten on fiilis helpottunut tällähetkellä, alkuviikosta ei meinannu edes ruoka maittaa kun jännitti niin paljon, jännitys kuitenkin laantu päiväpäivältä kun kisa läheni ja keskiviikkona radalla oli jo hieno kisa fiilis päällä ja reenikiessin jälkeen tiesin olevani valmis taisteleen Mestaruudesta.

1. Kierros Lähti liikkeelle odotetun hermostuneesti, jopa yllättävän pitkälle. Tein muutaman käsittämättömän helpon ja tyhmän virheen jotka herätti pelaamaan, ensimmäisestä kierroksesta löytyy jo teksti joten ei tästä enempiä

2. Kierros Olin heti täysin valmis pelaamaan ja olin latautunut jo hiukan niinku sinetöimään hommaa. Ensimmäiset 6 väylää ja 4 birkkua, tuntu siltä että nyt sitten mennään eikä enää katella taakse. Pelitaso kuitenki romahti pian ja peliin ilmesty bogeja kuin tyhjästä, sitä rataa jatkettiin aina viimesille väylille jolloin heräsin uudestaan ja kortitin ehkä kisan 2 tärkeintä birkkua. Tulos 67 (-3) ja en ollu lainkaan tyytyväinen siihen että loistavan alun jälkeen pääsi tommonen useita väyliä kestäny pimento päälle. Kasvatin kuitenkin johtoa 1 heitolla ja siihen oli tyydyttävä.

3. Kierros Oli "täydellisin" rundi minkä tuolla heitin. Alku lähti heti rullaan niinkun piti, tosin kolmosväylällä en vieläkään saanu sitä 4m puttia sisään ja uskoakseni siitä johtunut yliyrittäminen nelosella ja flippasin DD:n oikeelle poisareille ja bogi tilille. Taistelu par vitoselta ja heti perään kunnon perseily kutoselta -> bogi. Tästä sisuunnuin aikatavalla ja päätin oottaa seiskalta birkun joka jäi kuitenki haaveeks vaikka pääsin seiftipuolelle puttaan. Sit vaa napsahti ja painoin seittemään väylään 6 birkkua ja taas oli semmonen fiilis et kaikki on nyt nii helpon tuntusta että ny laitetaan taululle sellaset lukemat mitä ei enää aliteta. Birkkuputki katkes kuitenki väylällä 15 kun draivi kimpos puusta uskomattoman syvälle pyltsiin josta ei enää par:ia tehty, vajottiin rysäyksellä maanpinnalle :D Noo, alamäki neppaukselta birkku ja sit lasketeltiin seiftillä maaliin. 65 (-5) ja viimeseen päivään 9 heiton marginaalilla

4. Kierros Yöllä/aamulla olin täysin kipsissä, vaikka olin jo asian käsitelly et huomena lähetään pelaan ihan samalla tavalla kun kaikkina muinakin päivinä. Oltiin jo niiiiiiin lähellä, ja luulen että jännitys johtu täysin siitä. Lämmittelyssä vasta rupes tuntuun siltä että ei tässä kyllä oo mitään hätää enää ja pelaamaan lähettiin vaan seuraillen mitä muut tekee ja yritin päästä mahdollisimman pitkälle ilman bogeja, kolmosväylän böödi avas hanat. Olo oli aivan huikee ja kun siinä pikkusen vilkasin ympärillä vellovaa ihmismassaa niin päätin et nyt nautitaan tästä hommasta oikeen koko rahalla! Ja jossain välissä kun vilaksin tulostaulua ja olin 18 alle par:n sanoin tikille et ei hemmetti, haluun pistää kakskytä taululle. Heitin samantien birkun -19:sta mut väylällä 20 pääsin vasta toisella ulos metsästä ja bogitin väylän ni haaveet paristakympistä kaatu siihen. Viimene draivi vielä fiiliksellä milliin ja juhlia voitiin alotella :) Heitin kierroksella 3 huonoa heittoa ja yhen griplokin, muuten pelasin täysin varmanpäälle ja korttiin 66 (-4)

Kokonaisuudessa jäin tavotteesta heiton, sanoin ennen kisaa että 65 keskiarvolla voittaa kisan, no voitti sen vähä vähemmälläki.





Viel haluun kiittää Discmaniaa ja nimeltä mainitsematonta herraa, suomalaista frisbee kuningasta, porvoon paronia, ostoskeskusten parasta asiakasta, tanssilattioiden todellista partaveittee ja hyvää ystävääni tuesta mitä oon saanu. TÄNKS HEI! MÄ TEIN SEN!

-Heinola express

perjantai 6. elokuuta 2010

Hurmos

Ensimmäinen pelipäivä alko aika hermostuneella fiiliksellä heti herättyäni, sama jatku vielä lämmittelyssä ja ensimmäiset 3 väylää kisassakin. No siihen se oikeestaan jäikin ja pystyin kääntään hellan kutoselle. Sisäänmenoon mahtu siis aika runsaasti virheitä, esim. 5 väylän seiftattu avaus OB:lle ja 3 väylän missattu 4m putti. Hyviäkin hetkiä tietysti oli, 7:lla pistin 10m kuoleman putin mukiin ja 4 väylän nosto pirkko esim.

Sitten alko Heinolaexpress toimittaa, melkein iigle ekalta dogleg väylältä, ei jääny "putti" sisään..korin vika. Toisella dogleg rännillä jouduin ottaan bogin kun tuli pari osumaa :D ja sitten liekki vaan ylty kun päästiin metästä veke. 4 birkkua putkeen, saariväylän pelaan seiftillä jokakerta ellei tilanne vaadi riskin ottoa. Alamäkeen pakkokakkonen, no par korttii kun puttasin aika hyvän. Sit pari pirkkoo putkeen niiltä mettä ränneiltä 6m puteilla, joista jälkimmäinen tuntu niin hyvältä et piti vähän tuulettaakkin. Viimesellä vielä näytti kohtuu hyvältä draivi, mut vastatuulen takia jäi odotettua lyhyemmäks ja en sit saanu 10m ylämäki puttia sisään ja 63 (-7) korttiin. Parempaa starttia kisaan ei olis oikeen voinu saada, tästä on loistava jatkaa.



-Heinola

tiistai 3. elokuuta 2010

Let the games begin

Rupee psyyke oleen kohdillaa näin tiistai aamupäivällä, muutama päivä ollaan levätty oikeen huolella. Maanantaina kiersin Talin ihan fiilistellen ja viritellen tuntumaa kohilleen. Tuntuu vetreeltä menolta tässävaiheessa.

Keskiviikko aamuna pyyhkästään turkuun vielä pienelle reeni rundille.. Muutamat väylät tarttee tsekata vielä mahdolliset seifti vaihtoehdot jos tuulet yltyy liiaks ja muutenki parilla väylällä tarttee kartottaa muutama eri vaihtoehto vielä. Väylät 3,6,7 ja saariväylää on hiottava vielä kisakuntoon. Sitten ei oikeen muuta ookkaa ku ottaa ilta rennoissa merkeissä ja torstaina alkaa huikee kilpailu SM tittelistä.

Palaillaan asiaan taas turusta!

-Jesse

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

SM 2010 ennakkotunnelmia

Viikon verran aikaa ku tän vuoden SM turnee käynnistyy, Turun Lausteella. Lähes 200 pelaajaa sarjoihin kattommatta, tekee tästä eventistä todella mittavan kisan ihan jo euroopan tasollakin.

Omat fiilikset on tällähetkellä varsin rauhalliset, ja miksei olisi. Lausteella on käyty kisaradan uudet väylät pelaamassa ja muilta osinhan lauste jo kohtuullisen tuttu onkin. Tälle vuodelle on jotain muutoksia perusrataan tulossa mut pikku juttuja. Rata sopii mulle kun nenä päähän, eli kohtuu hyvin, ottaen huomioon et ei kaikki nenätkään sovi kaikkiin naamoihin.

Itellä on vielä edessä muutamat heittoreenit ja luulen että Talissa joutuu poikkeen ihan perus rundilla jokupäivä. Muuten valmistautuminen tapahtuu lähinnä menttaalipuolella, samanlainen halu voittaa on saatava päälle kuin viimevuonna oli. Henkinen kantti kestää minkälaisen tilanteen tahansa, oma pelitaso pitää ylittää jotta "poika" pysyy koikkarissa. Tosin tilanne on aivan sama kenellä tahansa, kukaan ei voita perus suorituksella. Tai ainakin niin tätä tilannetta on lähettävä käsitteleen, viime vuoden mestarina lähtökohdat kilpailuun ei mairittele. On päivänselvää että yhtenä ennakkosuosikkina kisaan lähdetään, tämäkin asia pitää kääntää positiiviseks lataukseks.

Ihmeiden aika ei oo näköjään ohi, valkonen mies voitti satasen sileen EM:n, joten kivenkova usko omaan suorittamiseen on. Huikee kilpailu on kuitenkin edessä ja itse en voi kun nauttia tulevasta, Nähää turus! :)



-Jesse James

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Major troubles in Skellefteå

2 täyttä treenipäivää, 4 kilpailupäivää, 4 päivää epätoivoa, 4 päivää tuskastumista. Scandinavian Open näytti lupaavalta kokonaisuudelta kun olin radalla treenaamassa ja hahmottelemassa omaa pelitapaa, 100m:stä heittoa tarkasti ja toistuvasti ei tuntunu ylivoimaselta tehtävältä. Niin rysty kun kämmen toimii tolla etäisyydellä mielestäni todella vakuuttavalla tavalla. Ajattelin paukuttavani matalaa 6kymppistä kiessistä toiseen, mikään ei kuitenkaan mennyt kuten oli suunniteltu.

Saatoin lähteä pelaamaan vähän takkiauki kun toi 100m sijottelu peli kyllä maittaa mulle, siinä missä kunnon tykityskin, ehkä jopa paremmin nykyään. OK, 100m tiiltä pyltsiin, 100m sieltä pyltsiin, seivi korille = Par. 100m tiiltä pyltsiin, sieltä uudestaan pyltsiin, seivi 15m vajaaks, puttimissi = TULOSTA! tää kaava oli oikeestaan meikäläisen peliä jokaikisellä rundilla mitä tuola painoin meneen. Pistää mielen todella maihin kun järjestään pistää perusheitot todella pahasti väylältä sivuun. Väylä 14, puttasin kolmella kierroksella korin kautta veteen ja yhdellä ei jostain syystä rollannut veteen? tulokset bogi x2, tuplabogi ja par, pistää mielen synkäks

Koko kisan aikana en päässyt hyvään rytmiin pelaamisen kanssa, etuysi tultiin ihan hyvää settiä mut takaysillä peli menetettiin. Sanomattakin on selvää et oon tosi pettyny omiin suorituksiin ja vaikka jokapäivä lähdin painaan täysillä niin viimesille väylille tultaessa olin jo ns. pistäny hihat tyhjiks. Mitään kummempaa syytä tohon ei pysty sanoon, ehkä en malttanu pelata sitä peliä mitä toi rata vaati, en usko pelivireen katoovan viikon aikana kun tukholmassa pelasin hyvät kisat kuitenkin. Olis pitäny olla ku talviunilta herätetty karhu mut olinkin pukuun kyllästynyt pikkupoika naamiasissa! :D


Oli hieno herätys SM kisaa ajatellen! Siellä sitten taistellaan graalin maljasta taas ;)

-Heinola express

perjantai 16. heinäkuuta 2010

peli ei vörki ei

Niin...eilen ei kiinnostellu paljoo blogailla kun pelasin niin hemmetin huonosti ja boonukseks laskin viel scoren väärin ni oli aika siirtyä aulabaariin. Eilen, aiva niinku tänäänki etu9 on ollu ihan siedettävää tasoo mut sit tää "helpompi" osuus on ollu ihan täyttä myrkkyä! siis oikeesti aivan helvettiä. Väylät 11,13 ja 14 on tullu kortteihin pelkkiä bogeja. 11 ei oo ollu minkäälaisia leseitä paariin, tänää seivasin 13 par:n ja sit viel oon molemmilla kierroksilla putannu 14 korin kautta veteen, NICE!!!!!

Eilen oli kyllä semmosia heittoasentoja tarjolla et huhhuh! kyljellää vetäsin yhen, spagaatista toisen, skyrolleria ja kaikkee muuta shittiä. Tänää olin jopa 4 väylän birkkuputkessa, jota tietysti seurasi muutaman väylän bogiputki. Todella raskasta henkisesti tällänen, kun luulee et rupee peli rullaan ni tulee joku käsittämätön perseily johonkin käsittämättömän surkeeseen jatkopaikkaan. Koska täälä ei tartte heittää mitään muuta kun 100m tarkasti, ilmeisesti se tuottaa tällähetkellä liian suuria ongelmia. Tänää tulos 63, ei oo huono, ei myöskään hyvä. Ilmiselvää on et meikäläinen tarvii vähintään yhden 5 alkavan rundin ja matalan 6kybäsen. Kyllä ne sieltä vielä tulee, mut voi olla et top10 finish on jo liian kaukana.

Putti toimii kun valtionrautatiet eli sillontällön, tosin kriittisimmillä hetkillä on muki soinu kuitenki et en mä siitä huolta kanna. Ainoo huoli tällähetkellä on siinä että pääsee heittään avoimelta ja tasaselta maalta, nyt on koluttu suurinpiirtein jokaine pyltsi mitä radalta löytyy.

Huonoiten järkätty Major tää on kuitenkin ihan selkeesti, tuskin tarttee enää esiintyä näillä leveyspiireillä. No näillä mennää! :) ihan hyvillä fiiliksillä täälä kuitenki painetaa vaikkei peli oikee ota tuulta purjeeseen.



highspeed video by iigeli

-Jesse James

torstai 15. heinäkuuta 2010

Lyhyt ja ytimekäs

Huomena alkaa tykki laulaan! Siinä se. ;D

-essej

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Tukholma. Valmis o

Pieni tämmönen yhteenveto koko Stokiksen kisasta ja omista suorituksista, hyvistä sekä huonoista, tottakai.

Ensimmäisellä rundilla ei paljoo moitittavaa pelissä ilmennyt, sää oli lämmin(+25) muttei vielä liiemmin aiheuttanut ongelmia. Olin lähestulkoon koko rundin group leaderinä kun Jeppe otti heti toiselta väylältä kympin, aiva! 7 heittoa ja 3 poisaria. Pelattiin noista kaikista rundeista helpoin leiska, mun mielestä. 51 Heittoo kortissa.

Toiseen rundiin kärkipoolista, Nikko, Dave, Markus ja minä. Valmistauduin pelaamaan täysin omaa peliä ja heittään täysin niitä heittoja kun olin ajatellukkin, yleisöökin riitti. Starttasin draivilla milliin, jonka jälkeen tasasta par:ia. Sit täysin käsittämätön ratkaisu, 20m korilta, reilu tuuli(sivu-myötis), pieni puska edessä...oli täysin selvä homma että neppaan puskan yli korin juureen tosta vaan, toisin kävi! kiekko otti tuuleen aivan tajuttomasti ja lötä feidas ison puskan juurelle 9m korista ja vastatuuli putti ylämäkeen jäljellä. Nyt sit seivataan par! joojoo, puol metriä korin yli ja 5m jäljellä, alapeltiin ja 5 korttiin. No ei siinä mitään, peliä on jatkettava ja niin teinkin. Parin väylän päästä 5m birkkuputti vastatuuleen, lähti hienosti nenä alhaalla kupin juurelle! nauratti jo hieman. Sit heti 7m birkkuputti alaraudan päältä ohi, se tosin näytti ja tuntu jo hyvältä putilta. Sit loppuun ihan ryhdikästä pelaamista. 57 heittoo korttiin.

Kolmanteen kiessiin, säilytin asemani kärkipoolissa. Tosin ero oli jo aika minimaalinen takana oleviin. Jo heti aamusta oli läkähdyttävän kuuma ilma, pesin just ennen rundia kädet hyvin ja olinkin heti ihan liekissä, 4 ekaa väylää 3 birkkua. Sit tahti laantui pikkuhiljaa ja draivissa rupes oleen aivan järkyttäviä ongelmia ja lähestulkoon joka väylällä sain seivailla par:ia joka on henkisestikin todella raskasta ja on sanomattakin selvää etten jokaista missiä seivannu. Kuten Lundmarkin 10 väylää, jossa olin itse tekemässä samaa mokaa, 6 korttiin :D Pääsin kuitenkin suhteellisen ehjin nahoin loppuun asti, vaikka olin todella pettynyt suoritukseeni. Jotain oli keksittävä finaali rundia varten, 4 sijalata olin tipahtanu silmänräpäyksessä 11. 61 heittoa korttiin. :D

Finaalissa taas sitten pelattiin radan vaikeimpia väyliä ja olin keksiny ratkaisun käsivarren liialliseen hikoomiseen, täyskokonen rantapyyhe jonka kastelin aivan läpimäräks ja en paljoa puristellu vesiä pois. Joka väylän loputtua "pesin" pyyhkeellä hiet veke käsistä ja annoin tuulen kuivata ne, ei mitään ongelmia gripin kanssa enää. Samalla sain kasteltua päätä ja pestyä naamaa, joka virkisti entisestään. Pelasin rohkeeta peliä ja yritin saada niin monta sijaa takas kun mahdollista. Sen suurempia virheitä ei sattunu, mut vedin yhen 4m putin ketjuista ulos! ihan täysin nolo virhe, hosuin putin vaan millin liian sivuun ja ei jääny inee. Viimesellä väylällä oli sitten tilanne semmonen et Oscar ja Svärd oli jääny taakse jo reippaasti, Mikon kans oltiin tasoissa ja kaveri avas ihan hyville mestoille. Meikä draivas 5cm ob:lle. Miko heitti kakkosheiton puskaan mistä birkkua ei sittenkään ollu tehtävissä niin ajattelin ottaa riskin ja vetää minimaalisen pienestä raosta OB:n päältä! kupillehan se 90m putteri antsa kilahti ja seivasin vielä par:n ja tasatulokseen Mikon kanssa.

Loppupeleissä 9 sija ei oo paha, mut harmittaa vaan että noitten ongelmien tähden meni monta sijaa...Noh tää oli hienoo oppia mulle, nyt on hieno lähtee Scandi Openiin kirkastaan 9:ttä sijaa ;)

-jesse

ps. arvakkaa toiko nylli mulle puhelinta? oikein! ollaan sitten viikko ilman.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Skellefteå in my mind....

Jajjjajaii, hävis toi matkapuhelin tossa eilen kun oltiin futiksen finaalia kattomas Tukholmassa, et ei kannata hirveesti koittaa soitella. Hommaan ruotsin prepaid liittymän täs ja Nylli tuo uuden matkaviestimen ni sit taas rupee olee linjat kuumina. :)

Täl hetkel mennää Sundsvallin kohdilla ja 500km olis viä edessä, ajellaa aika höllällä aikataululla eli jos näkyy matkalla kiinnostavia mestoja ni poiketaan kurkkaamassa. Gävlessä käytiin kattoo M.Källströmin himarata, näytti aika hienolta kokonaisuudelta! Ei kyllä heitelty ku muutama väylä mutta kuitenkin. Juho ajaa, Tiia on repsikkana ja mä oon takapenkillä kyselemäs tyhmiä :D

Skellefteås olis tarkotus olla puolenyön aikoihin ja painella aika suorilta hotellille joko nukkuun tai sit tekeen jotain muuta, luulen et saattaa ramasta ihan pikkusen. Jokatapauksessa Tukholman kisasta tulee lähipäivinä kertomusta, hirveesti ei mitään vikaa menny, mut ongelmia oli ihan riittävästi kuitenki, kuulemiin! :D

-Hesus

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Huipulla tuulee

Tukholman avointen ensimmäinen päivä takana, pohkeet on aika hapoilla tosta kiipeemisestä ympäri kukkuloita ja lämpööki on riittäny. Käsi on yhtä tahmee kun kökkö sinitarraa ja sillä ku ottaa kiekosta tukevan otteen ni hyvä tulee, vai tuleeko? No ei tässä mitään sen kummempaa.

1 round. Kokonaisuudessaan hyvää peliä heti alusta lähtien, muutama 9m putti kolisi alapeltiin kun rytmi oli kateissa. Muuten draivi ja heitto kulki niinku odotinkin, ainoo griplock tuli väylällä 2 (150m) vetäsin aika täpöö oikeelle koivumettään. Rako oli minimaalinen kun lähdin tunkeen kämmentä, tiesin että jää putattavaa jos heitto onnistuu ja onnistuhan se. Siitä vajaa kybä alapeltiin ja bogia korttiin, kiessin ainoo rypeminen ja loppusaldo 51 tuntu ihan kohtuu rundilta. Kunnes tuli huhua että Locastro olis pelannu 46, päivittelin sitä jo hetken siinä ja ihmettelin kuin se o mahollista...no ei siinä mitää, seppä oli kuitenki vaipunu tulokseen 45 :DD joka on ihan täysin posketon tulos :D huhhuh...no leadergrouppiin tokalle kiessille, maittaahan se pelata yleisön eessä.

2 round. Tuuli oli jo aikamoisen kovaa, lämpöasteet oli kiivenny 30 paremmalle puolelle, ainekset katastrofille oli olemassa. Pärjäsin ihan kohtuullisesti tuulen kans, mut kämmen hikos aivan tolkuttomasti. Silti draivi oli justiinsa lähes koko rundin. 4 väylällä tuli sitten kunnon näytös osaamisesta kun otin 4 putin väylän, aivan NELJÄN putin väylän.....huhhuh, veti vähä shokkiin. Josta seuras, ainaki luulen ni väylil 15 ja 16 luokattomat putit! jotka oli tosin pirkku putteja mut aikamoisen helppoja sellasia. Toinen niistä korin juureen ja toinen alapeltiin, fiilikset oli sanoin kuvaamattomat. Voitte varmaan kuvitella kun muut vetää birkkuputkessa ja ite siinä sinnittelee kuilunpartaalla :D No pelitaso kyllä nousi loppuakohden ja sain jo putteja sisäänki kunnes vikalla väylällä painoin taas niin surkeen putin et huhhuh, olisin voinu hakee paikallisesta baarista kenet tahansa ja kaveri olis pussittanu sen takuulla...muille tietty birkut ;D

Oli miten oli mutta näin o, säilytin asemani kärkipoolissa ja sijoitus on edelleen sama 4. Tosin nyt siinä takana hengittää jo kourallinen nälkäsiä pelaajia jotka varmasti haluaa samaa mitä minä, mikäs siinä. On kuitenki kuvitelmaa että meikäläinen helpolla antaa porukan tulla ohitte, siihen tarvii pelata jo hyvin et sen tempun tekee. Korkeemmalle meikäläinen ei kuitenkaan omilla avuilla tästä pääse, se on tunnustettava..ja tuskin noi kaverit mitenkää hirvee mokellus herkkiäkään o? :D










Nyt unelle ja huomena ne putit pömpeliin!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

warm up

Siiiiiistii, no niinno. Aamu alko aika kankeesti kun lipes vähä laivalla, mut ei siittä sen suurempia. Todenteolla päivä starttas joksus siinä kahden kulmilla kun lähettiin Gormsenin ja Lillin kans vetäseen kasitoistanen, lähinnä tuttujen mestojen ja draivi valintojen hahmottelua, ei sen kummempaa. Ilmat on liian lämpimät pelaamisen suhteen, biitsillä näillä keleillä pitäis olla.

Niinku jo aikasemmas kirjotukses kerroin et ekan kiessin pooli on kovaa kamaa, ni ei sitä enää sen kummemmin tarvi toistaa. Huomisesta tulee kokolailla kuuma päivä, niin kelin kuin tapahtumankin osalta. On syytä nostaa esiin kaksi ajatusta mitä tarttee lähtee heti ensimmäisestä heitosta lähtien toteutaan. Agressiivinen draivi ja pelirohkeus, ajatus täytyy tietysti pitää mukana kokoajan ettei pääse tekeen tyhmyyksiä mut mitään syytä ei oo lähtee seiftaamaan kun OB vaaroja ei monellakaan väylällä oo, tästä syystä tykkään tästä paikasta todella paljon.

11.30 paikallista aikaa väylältä 7 (todella paha) starttaa eka rundi, tiijä sit kuin nopeeta kisasivuille päivittyy tuloksia ja niiedespäi, mut näillä mennää. Kroppa tuntuu hyvältä ja niin myös heittokin, ramasee raikkaasti ni ny joutuu lopettaa tän jaarittelun ja pistää vähä luomee kiinni!

-heinola

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Stockholm Discgolf Open

Alotetaan jo ennakko tunnelmointi tästä spektaakkelista. Järjestyksessään 32 Tukholman avoin pelataan nyt viikonloppuna Järvan 27 väyläsellä radalla. Itse rata on mainio, muutama kehno tietysti mahtuu tohon 27 mut se ei latista juuri ollenkaan tunnelmaa. Muistojakin on ihan hienoja juuri täältä, -00 junnusarjan voitto kevyellä 17 heiton marginaalilla :) ja kun arkistoista katoin parhaan sijotuksen niin -04 olin 8:s.

Faktoja:

-4 yli 1030 reitattua pelaajaa
-15 yli 1000 reitattua pelaajaa
-11 yli 990 reitattua pelaajaa
-Maailman listan 1 mukana
-Nikko Locastro, mukana
-Jesse Heinonen, mukana ;)

Torstaina iltalaivalla ja perjantai aamuna varmaan heti radalle fiilisteleen kun hotelliin ei vielä pääse. Oma pelitaso pitää yksinkertasesti olla aivan huippuunsa viritetty, se on päivänselvä juttu.

Hyvää henkistä reeniä on saanu viikkokisoista kun on ollu tiukkaakin tiukempia mittelöitä Jussin kans viikkokisoissa, tosin 3-0 on tilastot Jussille :D voittookin tärkeempää on juuri se että kamppailu on kovaa ja saa mukavasti painetta heitoille. Muuten kaikki prinsiipit tuntus olevan aikalailla samat kun mihinkä muuhunkin karkeloon valmistautuessa. Itseluottamus on vankkumaton, heitto tuntuu rennolta, ajotus on kohdillaan joten enää pitää siirtää focus siihen tärkeimpään, nimittäin suorittamiseen.















 Kuvassa pari kovatasosta ryhmää

perjantai 2. heinäkuuta 2010

buYAkA BUYAka!

Pikku taukoo pidetty, siis blogaamisesta. Juhannukset ja kaikkee, tiäkkö? No nyt on kuitenki aika palata sorvin (paska miniläppäri) ääreen ja puskee Heinolan mietteitä tänne bitti maailmaan.

Japanissa peli kulki ihan tyylikkäästi ja top10 sijotukseen voi olla tyytyväinen, hetken. Nyt on aika ruveta latautuun Tukholman avoimiin joka on totisesti euroopan perinteikkäin eventti 4 sure, suurinpiirtein viikko aikaa hienosäätää geimi kuntoo. Eikä siinä viä kaikki, heti perään kauden toinen Major, Scandinavian Open ja aivan kuten viikkoo aikasemmin Tukholmassa ni tääläkin saa kohdata kaikki euroopan supertykit ja pari timantinkovaa jenkkiäkin :D Puoltoista viikkoo kilpailemista ruotsin maalla, Tukholma on siisti mesta mut muuten ruotsi on mitä on, 2 isoo järvee ja kasa kovia fribaajia, no ei Foppaakaan voi unohtaa. Ei siinä sen kummempaa ku lötää kuppiin ja massit taskuun, ainii Scandinavian Openista olis tarjolla vielä arvokkaita pisteitä Presidents cup joukkuetta silmällä pitäen...Jääkö Tukholman vaaleaveriköt tajuntaan palloileen vai nähdäänkö pohjois ruotsissa kivikasvoinen ja täysin keskittynyt Heinolaexpress?? no vitsivitsi ;D

Kävin tossa etelässä "korkeenpaikan" leirillä Piipon kans, pistettiin vähä talissa ja siltamäessä rundia tulille...iha fiilistelyä. Tänää mentii vammalaan viikkokisoihin, joita jostain kumman syystä ei järjestettykään?? Mitäköhän perseilyä se oli? No jokatapauksessa pistettiin pari rundia ja siihen viä hatuks ellivuoreen finaali kiessille, huikeeta! Kelloki on jo nii paljo et vois lähtee tonne makkariin unelmoimaan sisään menevistä puteista ja siitä kuinka musta vielä joskus tulee jotain, ainoo vaan et unelmoimalla ei ikinä saavuta yhtään mitään ni saatan jättää sen tekemättäkin....emmä tiijä..siinä teille kaikille video joka kirpas ja josta on hyvä repiä motivaatioo

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tokyo VLOGGING by James Heinola

Videologausta suoraan pääkallopaikalta, pahoittelen kännykamera laatua! :D olkaa hyvät, uncensored stuff.





lisää tulossa.....

Apinan raivolla

Vähä o ollu netti huonossa täälä ni en oo jaksanu keskittyä blogaamiseen sen enempää. Mut ny jälkeepäin vois heittää vähä juttua parista viimesestä kisapäivästä, ei muista enää mitää tarkkoja tapahtumia mut yritetää. Peli kulki ihan hienosti aina viimeseenpäivään asti, ei oikeestaan mitään ongelmaa ollu vaik keli oli suhteellisen kuuma ja tuulikin vähä, pystyin nipistään pykäliä ja ennen viimestä päivää olin seittemäs.

Viimene päivä valkeni pilvettömänä, aamu seiskalta oli jo päälle 20 astetta ja tiesin jo siinä vaihees ot pulassa ollaan, meinaan hikimynnin osalta. Olettamus osui täysin oikeaan ja ehkä keli oli jopa vähä pahempikin. Release myöhästymistä tuli ihan tolkuttamasti josta syystä tuli pari lipeemistä kun pyrki löysentään otetta entisestään, ei hyvä. Heti bogi ja kohta perään tuplabogi, ajatuksia heiton korjaamiseen ei oikee ollut kunnes löysin pelivireen hetkeks, tai oikeestaan loppurundiks.....kunnes kohtasin apinan viimesellä väylällä :D haha! heitin draivin suoraan metsään, noin 5m päähän apinasta joka toljotteli siinä eikä meinannut lähtee pakoon millää, huusin pooli kavereille et tulee sateenvarjolla hätisteleen kaveria omille mestoille. Olin ehkä jotenkin shokissa kun heitin seuraavan heiton suoraan puuhun ja etenin noin 6m. Lopetin kierroksen tuplabogiin ja korttiin 62 heittoo (+3) rundi on eittämättä kehno

Lopputulos 10 sija Major kisassa on aina hieno suoritus mut käytännössä munasin muutaman sijan ihan turhaan, no mitä sitte? hiukan vähemmä tuli jenejä ja vitutus mut ei se nyt enää hamita ollenkaa

Hieno kisa! kiitokset kaikille















-Jesse Heinola

torstai 10. kesäkuuta 2010

Close but no too close

Japanilaisen rumpuesityksen saattelemana ensimmäiselle kisarundille, tavoilleni tyypillisesti lähdin pelaamaan agressiivista peliä. Alkurundi meniki kohtuu hurmiossa kahden jenkkipyryn lähinnä haukkoessa henkeä. Tosi on kuitenkin se et kokoaikaa riskit ei onnistu ja ympyröitä ilmaantu tuloskorttiin, no big deal! taino olisha se ollu siistii et kaikki olis onnistunu mut tää on inhimillistä. 57 (-2)heittoo, jaettu 11 sija.

Round 2, mukana oli maailmanmestaria ja mitä kaikkee! Pelasin huikeeta peliä alusta puoliväliin jolloin tuli joku iha törkee blackout, 2 perättäistä väylää tupla ja tripla bogi korttiin ja katastrofi oli ilmassa, kaikkeen tähän tarvittiin 10 minuttia ei enempää. Vastoin kaikkia odotuksia jatkoin huikeita esityksiä siitä loppuun asti, yllätyin voin kertoo! ei oo helppoo kasata itteensä noin radikaalien romahdusten jälkeen. Tulos 54 (-5)heittoo, pelasin rundin lähes unelma peliä joka tietty lämmittää mieltä kovasti. Tästä on mukava jatkaa jaetulta 6 sijalta

Huamena luvassa sama setti ku tänää, eli 36 väylää. Raijin ja Fujin, Joe's bar:n kautta unelle!

terveisiä suomeen!

-Jesse

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Sushi 'n Samurais

Nasu highland golfclub, marmori linnan porteista sisään dösällä pääovien eteen ja kumarruksien saattelemana klupi taloon sisälle. Tunnelma viimeisenä reenipäivän on tavallisen kireä, aivan kuten kaikkina muinakin päivinä. Kiire tuntuu olevan joka-asialla, no mä soljun vaan mukana hyvällä fiiliksellä. Viä ei tunnu yhtään siltä et huomena pitäs kisailla todenteolla, ehkä avajais seremonia sytyttää kipinän!

Neste varastot kuntoon, varusteet jiiriin ja golfkärryyn kiipeä. Treenit alkaa, rundi vaikeemmalla leiskalla (Fujin) alotettiin tikin, suitsan ja nyllin kans panoksena lounas klubi talolla. Peli kulki täysin odotetusti ja poisareita ropisi, tosin pelasin koko rundin pienillä marginaaleilla, itte asias liian pienillä niinku olin jo etukäteen aatellukki mut aattelin koittaa kuitenkin. 61, 1 yli par:n ei oo loistava tulos, ei myöskään huono siihen nähden että riskiheitot lähes jokakerta toi sakon.

Fujin (59) ja Raijin (59) samoilla par luvuilla varustetut leiskat joista Fujin on 2-3 heittoo vaikeempi. kisassa Raijin pitää heittää 55 ja Fujin 58 huitteille, jopa allekkin. Matalat viiskybäset ei oo utopiaa, mut neljällekympille en usko kenenkää pääsevän :)

Ny täs venaillaa et päästään alkuseremoniaan ja syömään samoihin kekkereihin, viimekerralla  oli ihan hauskat partyt pystyssä ni en jaksa odottaa mitää muutakaan. Joe's Bar aukee myös partyjen jälkee ;) no ei vaa, ei viitti ottaa muusia ku huomena on kuitenkin aamulla jo eka rundi.

36 väylää huomena edessä, sokerit ei saa loppua. Toisen kiessin viimene neljännes on ratkasevinta aikaa täysin siitä syystä et väsymys puskee jäseniin ja kun? on hemmetin kuuma ni nyrjähdys herkkyys kasvaa. Tartte jaksaa keskittyä. Kaikki toimii vaikka ranne onkin viä vähä jäykkä :D

www.dgct.fi - lisää bloggausta muilta suomalaisilta

Juhon blogi

-Jesse

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Japanissa on pahaa ruokaa xD

Nukkuun ysiltä ja 0750 aukes luomi, eli aika hyvin pysty nukkuun tai oikeestaan valvoon matkustamisen jälkee kun 2008 oltiin hereillä jo puol neljä :D No siitä aamupalalle joka tarjoo mulle kaikkee tosi hyvää ja runsain antimin, eli ranskalaisia ja kananugetteja ja sillä hyvä. Ihan silkkaa skeidaa on tää ruokapolitiikka tääläpäin, toki se oli jo tiedossa. Tarttee vaa pitää huoli et on ajoissa ruokapaikalla, kun tuntuu et muilla on vähän samaa ongelmaa ;D

Treeni päivä sisälsi tiukat 36 väylää ja ajelua golfkärryllä, ei mitään kummempaa ja otin kohtuu rennosti ja fiilistelin vaan tuol kentällä. Tenniskentillä olikin sitten eri meininki, eli muutama peli tennistä ja heittokäden ranne on aika hiton kipee! jes! tai siis lihas on aivan jäykkä liiasta rasituksesta. Turpaankin tuli jokapelissä et voidaan taas kysyä et millä järjellä??

Rata itessään on jälleen kerran ihan huikaiseva pitkine väylinee ja maisemineen, semmonen 10- arvosana radalle. Tää mesta on aika köyhä siinä mielessä et langaton netti löytyy ainoostaan respasta, mikä on käsittämätöntä shittiä...taino ehkei jos oltas 60 luvulla vielä. Kisakikkarista löyty muutama 159,9 destroyer jotka on ihan huikeen vakaita, vakaampia kun täyspainoset :)

Huomenna olis tarkotus vetää viä molemmat leiskat läpi ja mitäniinnii, mut kattoo ny kuin sitä huomena jaksaa ja miten toi ranne palautuu tenniksestä! Jokatapauksessa täälä on hieno olla taas, kunhan kisa jo alkais!

-Jesse

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Lähtö lähellä

Oon nyt hakenu pelihuumoria täältä helsingistä käsin, eilen vähä linnanmäkee ja sellasta, oksennuskin kävi jo kielenpäällä ;D Nyt tässä odottelen et käpä tulee jakkaralla hakeen ja sit mennään kentälle morjestaan muita. 17:10 lähtee kone kohti tokioo ja perillä aikaeron turvin ollaan seuraavana aamuna kasin kulmilla, vähän jo tekis mieli lähtee vaikka lento tulee oleen tuskallinen kokemus jälleen kerran

Blogin kirjottamisesta paikanpäällä ei oo viä sen kummempaa varmuutta ku en tiijä onko siä mestoilla minkäänlaista netti yhteyttä, en muista viimekerrasta. Tosin onhan meillä mukana netti teknikko John Iigle kuka pystyy taikomaan yhteyden vaikka NMT:llä, eli saattaa hyvinkin homma hoitua :)

Lisää sitten paikanpäältä, harmi että kamera unohtu kotii mut eiköhän siä jos jonkinmoista putkee ole tarjolla ja huippu kuvaajia siihen kylkeen vielä.

-Heinola Express

tiistai 1. kesäkuuta 2010

150 Class part 2

Nyt on ihan hyvin reenejä takana noilla leluilla(150) ja onhan noi nyt arvaamattomia kiekkoja! Todella herkkiä laitteita ja samalla on hyvin vaikee hahmottaa ennen heittoa sitä linjaa mitä yrittää niillä heittää, kun käytös on joka heitolla erilainen. Helppo rakentaa luottamus välineisiin. Arvatenkin saattaa että jenkkipettereillä on kalusto täydellisessä jiirissä painojen suhteen, josta voi lähinnä haaveilla näillä leveysasteilla. Maximi sallittu paino on noussut 152g:sta 159,9g:aan joka kuulostaa teoriassa hienolta, mut käytännössä se asettaa ne pelaajat etulyönti asemaan ketkä on onnistunu haalimaan mahdollisimman lähelle max rajaa olevat välineet. Sanomattakin selvää että tommonen 9g:n ero kiekon käyttäytymisessä on huikaiseva. Se on taas täysin eriasia ketä se oikeesti kiinnostaa, paras voittaa jokatapauksessa, oli mikä oli!

Elän toivossa että Japanin päädystä löytyy muutama "täys" painoinen Caliberi, Fire ja ehkä putteri saattaa olla kova sijoitus. Sen jälkeen on keskityttävä vain ja ainoastaan omaan tekemiseen, muiden tekemisiin on täysin turha uhrata yhtään energiaa, koska kierrokset tulee oleen ihan tarpeeks raskaita muutenkin. Edellinen pätee toki ihan mihin muuhunkin kilpailuun tahansa. En o koskaan pitänyt ajatuksesta oman pelin kustessa nilkoille, alkaa psyykata kilpakavereita. Mun eikä välttämättä kenenkään muunkaan ei semmoseen tartte sortua, eli hyvät ihmiset keskittykää omaan tekemiseen ja jättäkää kaikki muu turha höntyily veke :) maailmakin pelastuu siinä sivussa, ihan tietämättäs.

Kunto on kohdallaan, mikään paikka ei prakaa ja kaikki muutenkin toimii. Täydellistä etten sanois! On turhaa epäillä sitä motivaatiota millä Heinola lähtee suorittaan jokaista heittoa, oikeestaan on turha epäillä yhtään mitään. Hävyttömän hyvä olo vaikka Federer:n tappio börjelle vähän tätä tiistai iltaa latistaakin.

-Jesse

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

150 Class

Pari 1,5h settiä takana ihan perus heitto harjotuksia ja tuntuman hakemista noihin höyhenen kevyisiin friboihin. Frisbeegolf olisi köyhä laji jos kaikki olisi niinkuin Japanissa on, mun mielestä noilla ei tee yhtään mitään mut näillä mennään kun japsit näin määrää. 150g kiekko on kaikella tapaa huonompi kuin esim. 175g, kuitenkin nämä kevyet versiot kehittää tekniikkaa ihan itsestään paremmaksi, koska näitä pitää heittää paljon puhtaammin kun painavempia joten reeninä on ihan hyvä näitä heitellä. Firebird (ch) on ihan todella vakaa pannu näissäkin painoluokissa ja niitä on muutama bägissä, sitten on pari PD:tä, Banshee (ch) ja pari Teebirdiä (ch) jotka lentää aika piikkisuoraan ja tekee lopussa ärsyttävän feidin. Mihinkää nää kevyet ei lennä, se on aika masentavaa todeta ja onkin heti vaikee hahmottaa mitä fribaa missäkin tilanteessa käyttää kun midarit ei enää lennäkkään yli sataa metriä. Hessu hedmankin rykii selostamossa ihmeellisesti, nyt rennosti vaan ja selostetaan peli loppuun???

Midarit onkin erikoisia, niitäkun ei saa runnomalla heittää ja kun heittää normaalisti niin nämäkin tekevät sen ärsyttävän loppufeidin mistä en tykkää sitten ollenkaan. Sama ilmiö esiintyy puttereissa. Hyzerflippiin tarttee siis ruveta totutteleen, japanissa toki saa heittää sitä linjaa mitä tykkää että sikäli pelkällä flipilläkin pärjäilee komeesti ja saahan sillä metrejä draiviinkin.

Puttaaminen ja lähestyminen on aika arpapeliä kun noihin ei oikeen minkäänlaista tuntumaa saa. Putit ja lyhyehköt lähestymiset helposti leijailee ja feidailee ihan mihin sattuu jos vähänkin tuulee. Kokonaisuudessaan pelaaminen on todella paljon haastavampaa ja turhauttavampaa kuin max weight kiekoilla. Monet huippunimet protestoivat kilpailua osallistumatta karkeloihin juuri siitä syystä että kiekkojen painoluokat on mitä on. Ite oon minimoinut sen ajan mitä näillä tarttee pelata, koska ei tämmöne muutos kesken kauden välttämättä kovin hyvää tee? jokatapauksessa pariviikkoo aikaa hallita nää välineet ja se kyllä riittää


-Jesse

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

A vai B vai C vai DNF???

Suomalaisen frisbeegolfin tulevaisuus, SM sarja vai pelkästään rypäs erilaisia ja eriarvoisia yksittäisiä kilpailuita. Osallistuin nyt Talissa järjestettyihin A-tason kilpailuihin. Kilpailu oli järjestetty kiitettävästi ja puitteet tapahtumalle oli kondiksessa, ei mitään moitittavaa missään suhteessa. En kuitenkaan missää vaihees kisaa tuntenu semmosta kunnon kisafiilistä, mistä se johtuu? En ehkä kokenu kisaavani mistään erityisestä, lataus oli kateissa, halu voittaa oli kateissa ja kaiken ton yhdistelmänä halu pelata loistava turnaus oli kateissa. Olin kuin viikkokisoissa, vaikka A tason kilpailun kuuluis tasoltaan kait vastata viimekauden SM tour osakilpailun tasoa? voin myös olla väärässä.

Viimevuonna SM osakilpailussa en olis ollu valmis denffaamaan missään olosuhteissa. 2 epäonnekasta alarauta rollia riitti siihen et yritys ja keskittyminen katosi, jollonka ei oo kyl mitään leseitä tehdä parastansa. Se tässä risookin, kun lähden kisaamaan niin teen aina parhaani ja yritän viimeseen asti. Nyt olin A tason kilpailussa enkä tuntenut olevani kisassa lainkaan vaan reenirundilla kavereiden kanssa, onko vika meikäläisessä vai tässä nykyisessä systeemissä?? Kisahan oli kaikilla tapaa loistava ja motivoiva muutenkin, ainakin paperilla.

Jokatapauksessa nyt on hyvä hetki ruveta kerään latinkia ja motivaatioo Japania ja 150 class kiekkoja varten, se tuskin tuottaa mitään ongelmaa. Tiskissä on tarjota jeniä, usdgc paikkaa, major sijoitusta ja vaikka mitä muuta hienoa ja tavoiteltavaa.

Suurimmat pahoittelut käytöksestäni! Toivon ettei näin pääse enää käymään :)

-Jesse

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Swiss Open - miten kaikki tapahtui?

Moro vaan kaikille muovilautasen heittelijöille! Nyt otetaan taas raaka tilastollinen fakta esiin Sveitsin Avoimista. Aattelin tehdä jokaisesta kilpailusta tälläsen raportin ja kauden päätteeks laskee sit vähä tilastoja, tää on oikeestaan ihan hauskaaki, vaik koulus vihasin matikkaa muinoin ;D

Round 1, väylät 1-18 (par 57)

-Heittoja 49 kpl (-8)
-Putteja 23 kpl (78,2%)
-3 luokatonta heittoa (2 x OB)
-1 helppo puttivirhe

Round 2, väylät 10-27 (par59)

-Heittoja 55 kpl  (-4)
-Putteja 25 kpl (72%)
-5 luokatonta heittoa
-3 helppoo puttivirhettä

Round 3, väylät 1-9 ja 19-27 (par60)

-Heittoja 51 kpl (-9)
-Putteja 22kpl (81,8%)
-2 luokatonta heittoa
-3 helppoo puttivirhettä

Kokonaisuus (ilman finaalia, köpiksen tilastoissa on finaali myös mukana mut aattelin jättää sen pois laskuista mikäli pelataan 9 väylän finaali)

155 heittoa kokonaisuudessa (2,87 väylä k/a)
70 puttia (1,29 puttia väylää kohden)
9,1 heittoa yhtä huonoa heittoa kohden (putit mukana)
Heittojen määrästä 45,1% on putteja
77% puttipeli

Tämähän ei toki tarkoita sitä että vaikka 20m on ihan putti matka, niin ei ne 77% tarkkuudella ole mukissa. Käytännössähän noi prosentit pitäis laskee metreille erikseen mut ei sitä voi muistaa millään enää kisan jälkeen kuinka kaukaa sitä on putannut ja kuinka paljon. Huono heitto ja helppo puttivirhe on tietysti aika juoksevia käsitteitä ja jokaisella on oma käsitys noista, mut noi on semmosia juttuja joista itse en oo ollu lainkaan tyytyväinen ja on tuntunut siltä et omaan tasoon nähden ne olis pitänyt heittää paremmin. Joten nää on tällä hetkellä suhteellisen tarkkoja tuloksia, tosin tuloksilla ei taida olla mitään arvoa jos ne ei ole riittävän tarkkoja :D eniwei!

Kommentteja on mukava kuulla et miten noita kannattas laskee, itse kun en tosiaan mikään ydinfyysikko oo....

-Heinola

tiistai 18. toukokuuta 2010

new day has come

Aamu valkenee Geneven yllä, Seppo Kuikka on ollu hereillä jo kolme tuntia. On aika aukasta simmut, leegopyykki, aamupala ja tarvii alkaa latautuun sunnuntai päivään ja samalla kisan viimeseen päivään. Lauantain pienen uinahduksen saattelemana tiputtiin Villen kans 2 pooliin, josta on aina mukava iskeä takaisin. Ainoo vaan et kärkeen oli kertyny jo 6 heittoa ja oli aika puristaa itestä kaikki osaaminen kisakierrokselle.

3. Rundi. Par(60) lukemallisesti vaikein kombinaatio mitä oli nähty. Startattiin väylältä 26, eli radan vaikein ja ainoo väylä missä voi tehdä hasardin, otin par:n kun muut otti birkut. Tiesin oman pelitasoni kuitenkin riittävän ja jatkoin hyvillä mielin. Lapsus tapahtuu kuitenkin heti 3 väylällä, 4.5m putti suoraan alapeltiin joka toi tunteita pintaan ja huusin jonkunverran. Birkku heti seuraavalta. Loistavat otteet jatkui oikeestaan läpi koko kierroksen ja putit uppos järjestään. Kunnes 4m lipsahti alapeltiin täysin samoin kun alkurundilla! Tommosta ei voi käsittää että tällä tasolla tekee tommosia virheitä kun ei oo kyse mistään muusta kuin keskittymisestä. Nooo...lipsahti siinä yhel väyläl semmone 50m lähäri mukiin ni se ehkä korvas toisen noista putti mokista :D 51 (-9) tuloskorttiin ja oli hyvä fiilis, mutta vain hetken koska lähes kaikki kärjestä heittivät samaa tulosta ja kiinni piti saada. Nousin kuitenkin finaalin ykkös pooliin paremman viimosen rundin ansiosta, tasatuloksessa kun oltiin Villen kanssa.

Finaali. Stenfeldt, Sylvain, Ferro ja minä. Jo siinä odotellessa huomasin pelikavereiden olevan hiukan hermostuneita joten päätin yrittää ottaa heti niskalenkkiä kavereista. Ferro mokelsi heti ensimmäisellä väylällä bogin kun ite otin birkun, 2 heti kiinni ja eroa enää 1 heitto 3 sijaan. Heitin kokoajan hyvin ja puttasin myös jonka johdosta otin pian Ferron kiinni ja seuraavalla heti ohi, olin liekissä. KUNNES saavuttiin väylälle 26 kärkeen oli 3 heittoa joka ehkä sekoitti pääni turhilla toiveilla. Kankea avaus firellä suoraan rotkoon, vielä kankeampi kämmen ihan ok paikalle kuitenkin, sitte aivan karmee kipsaus! heitto painui rotkon pohjalle about 100m jyrkännettä alas. Kävin paikanpäällä ja totesin että joudun turvautuun re-lie vaihtoehtoon 1 rangaistuksen kera, 5 heitto lähti siis 90m päästä tiipaikalta ja tuplabogi korttiin. Ferro otti birkun ja ajeli täysiä mun ylitte. Olin aika paskana hetken. Viimenen väylä ja Tony avasi täyttä OB:lle jolloin tiesin tilaisuuteni tulleen, avaus jäi 10m vajaaks ja tiesin et nyt pitää venyä jos meinaa putin upottaa ( Tästä voit katsoa videon) halusin upottaa putin todella kovasti muta eihän se sisään mennyt :'( Harmitti, taino suoraa kun sanoo ni vitutti aika tavalla, voin kertoo.

Suihkun ja pienen rauhottumisen jälkeen oli kuitenkin kaikki ihan hyvin. Pelasin hyvän turnauksen lukuun ottamatta väylää 26. Par5 225m perus heittäjä ottaa par:n miltei helposti, minä en. Bogi, par ja tuplabogi elikä 3 päälle. Varmasti saa hakea pelaajaa joka on pelannut kyseise väylän huonommin. Syytä tommoseen pimenemiseen en osaa sanoa. Kelaillaan taas täs paripäivää ja analysoidaan kisa sen jälkeen paremmi, nyt nukkuu ja unelmoimaan paremmasta huamisesta!

-Jesse

lauantai 15. toukokuuta 2010

mitä tapahtuu Genevessä??

No todellakin tapahtuu, vaikkei ookkaan mukava heittää perttuun niin pitääpä ainakin mielen virkeenä ja tunteet pinnassa. 1 rundilla kohtuu helppo 18 väylää 12 mahdollisesta 2:sta otin 8 eli aika mukavasti, ja siihen kylkeen vielä 2 todella surkeaa väylää hatuks (huono par ja tuplabogi). Putti kulki ihan hienosti, 8m tai alle niin kaikki sisään ja muutama kohtuu yritys 15m. Oli helppo hymyillä ja lähtee seuraavaan rundiin, kaikki niinsanotusti toimi.

2 rundi. Heti avausväylällä susipaska draivi lammikkoon ja kun sielä oli nilkkaan asti vettä ni heitin todellisuudessa 15m päästä tiipaikasta, bogia korttiin kun muut otti pirkot. Eimitää, seuraavalla sit pariin metriin ja uus alku rundille. Hyvät otteet jatku aina sammakkolammelle jonne liipasin kohtuu suoraan, karmee heitto ja lisää bogia korttiin. SAARIVÄYLÄ!!!! 68m peltoa ja saaren halkasija reilu 15m, tuulta noin 5m/s vastaan tietysti. P1 täyttä ohi saaresta ja minkäänolosta feidiä ei lötä tehnyt :D no sit midarilla 6m, putti alapeltiin ja kaljaa kavereille, oikeesti JUMALAUTA sitä saarta ei voi missata. No näin nyt kävi. Sit taas hyviä heittoja ja pirkkuja korttiin. Heitin jopa 65m väylällä !upsilla! 5metriin ja siitä tietysti sisään ;D. 2 viimestä väylää jäljellä, jo silloin oli jo selvää että mitää huikeeta rundia ei olla tekemässä mutta mitään seuraavaa en osannut odottaa. Par5 225m kohtuu kapeeta väylää, vasemmalla rotko ja oikeella tenniskenttiä. Heitin kuin pikkupoika firellä täyttä rotkoon, sieltä takas ylös, kämmen keskelle väylää. 90m jäljellä eli ihan perus roki liipasu mukille, heitin melkein uudestaan rotkoon! HAH! 6 korttiin. Stenfeldt teki eaglen sit siihen väliin. Vimonen väylä 112m perus PD hysse korille, Väylä kohtuu kapea ja molemmil puolil OB. Heitin hyssen suoraan korinlinjassa ja jäin tuurilla inboundsiin. Ville teki saman mutta ei jäänyt sisään. Tulos 55 heittoa, ei mairittele ja kärkeen matkaa kertyi 6 heittoa joten huomenna täytyy pelata jo ilman suurempia virheitä?? KYLLÄ!



















Huomena vielä 27 väylää jälel joten kaikki on tietysti mahollist viä, mut voishan sitä hitusen lähempänäki kärkee olla kun olis ees vähä keskittyny......voisjavois! näillä mennään.

-mies joka ei missaa saarta

perjantai 14. toukokuuta 2010

Centre sportif Les Evaux......mitä lie..

Kylkyl, muut on pelaamassa parikisaa ja mä makaan sängyllä...on hiljasta. Tänää 27 väylää reeniä riittää ainakin mun kädelle. Uudet väylät ei mitään loistavia oo mut ihan hyvin pelattavia kyllä, vaikka kohtuu pitkää heinää väylällä onkin. Kävin äskön kepapilla käpän oikoreitin turvin, reissu kesti tunnin normaalia pidempään kun ilmeisesti jossain vaiheessa valitsin väärän suunnan. Onneks sveitsiläiset puhuu sujuvasti englantia ni ei ollu paha nakki....EIPÄ!

Peli systeemi tolle 27 väylän leiskalle on ilmeisesti silleen että A-pooli pelaa aamulla väylät 1-18 ja ilta rundilla 19-27 x 2. Väylät 1-18 sisältää kohtuu helppoja väyliä mm. 12 helpohkoa kakkos väylää, ja niitä sitten pitää myös ottaa jos on aatellut pärjäävänsä eli putti pitää olla mukissa, eikä juurella.

Väylät 19-27. par4 on kaksi ja 1 par5, sekä yksi saari väylä. Saariväylä on kohtuullisen helppo, täälä onkin veto päällä että kuka missaa saaren on kaljat velkaa koko kämpälle :D sitä ei oikeestaan voi missata, jollei tuule 20m/s. Ehkä hiukan vaikeempi osa radasta tää "puoli" kyllä on, mut missään nimessä vaikeasta radasta ei voida puhua. OB alueita on kohtuu vähän ja saa heittää jo huonon heiton sinne päätyäkseen, mikä on mun mielestä täysin oikea tyyli.

Huomena jokatapauksessa kisa alkaa 0900, oma pooli täysin tuntemattomia jätkiä ja hyvä niin. Tänään oli hieno sää, mut huomen kuulemma sataa. Et ei muutaku huomiseen ja tuli päälle!

-james

tiistai 11. toukokuuta 2010

SWISS Open - Geneva

Lähtö sveitsiin oli vielä vaakalaudalla kun kyynärpää on ollut köpiksestä asti enempi tai vähempi kipeä. Vihreetä valoo kuitenkin näytettiin. Mitään kovia reenejä ei ole pystynyt tekeen joten on ollu sopiva hetki keskittyä puttaamiseen. Oon pikkuhiljaa lämmitellyt "vanhaa" tyyliä noihin 8-15m putteihin, alle 8m ei mitään ongelmaa ole uudella tyylillä. Koska mielestäni annan liika tasotusta kavereille jos mun on käytännössä mahdoton säkittää kauempaa ku 8 metristä :D ihan niin tarkkaa en koko kisaa draivaa/heitä et olisin kokoajan tolleen mukavuus etäisyydellä.

Itse kisasta odotan tiukkaa vääntöä ja olen pahasti pettynyt jos en oo viimeselle kierrokselle lähdettäessä voitto kamppailussa mukana. Rata sopii mulle ihan mukavasti, tosin nyt sinne on ympätty 9 uutta väylää joten niistä on paha mennä sanoo mitää mutmut kaikki sopii missä ei tartte vetää liian matalaa heittoo ja kyllä tuola on tilaa heittää. Muutama väylä on semmonen missä ottaa helposti lukemaa kyllä. Viimevuonna tuhosin jokaisen rundini enemmä tai vähemmä siihen yhtee murheenkryyniin, tälläkertaa annan todennäköisesti kanuunan laulaa ja haen avauksella korille. Tällöin tulos on max 4, jos ei samaa spotteria ole kun viimekerralla xD. Väylä on erittäin vaikea pelata varmanpäälle mitenkään, noh saa nähä mitä tapahtuu.

stay tuned!

-jesse

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Jälkipelit

Jassoo, yö nukuttu, töissäkin käyty, köpiksen epäonnistuminen ei ole vielä pyyhitty pois mielestä. On aika käsitellä asiaa faktapohjalta tässä ja nyt.

63 Väylää
208 Heittojen kokonaismäärä (voittajalla 198)
3 OB rangaistusta
1 x triplaputti
91 Puttia, laskettu 20m ringistä
1.45 Puttia väylää kohden
43,75 % Heitoista koostuu puteista
Väylä k/a 3.30 (voittajalla 3.15)

Noh, jokatapauksessa 43,75% prosenttia heittojen määrästä koostuu pelkistä puteista ja 1.45 puttia väylää kohden kertoo siitä millä prosentilla(69,2) niitä putteja oikeen upotellaa..noin niinkun karkeasti ajateltuna. 1 rundilla 25 puttia, 2 ja 3 rundilla puttien määrä sama 27 josta voidaan jo selkeästi päätellä että draivi oli 2 rundilla välillä ties missä kun heittojen määrässä eroa oli se 5 heittoa. Draivi onkin oman pelin kivijalka, koska putilla en kykene pelastamaan huonoja draiveja. Masentavaa. Toisaalta 70% puttipeli ei kuulosta pahalta, mutta 1.45 puttia väylää kohden kuulostaa.

Voittaminen Euro-Tour tasolla ei onnistu puttipelillä mikä mulla tällähetkellä on. Tietysti jos draivi on kohdillaan niin putti tilastot lähtee nousuun kun on vaan yksinkertasesti aina lähempänä mukia kun tällähetkellä. Tän hetken kilpailuputti tarkoittaa 10m väistämättä tuplaputtia. Ei ole epäselvää mitä aluetta pitää kehittää.

Tää oli tämmönen tilastollinen posti köpiksen kisoista.

-Jesse

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Pelipäivä = juhlapäivä

Tuolla motolla yritettiin käynnistellä sunnuntai päivää scandic köpiksen aamupala pöydässä. Lauantain toisen kierroksen pettymykset oli käsitelty illan aikana aulabaarissa, olutkin oli halpaa (7e). Pari huolella valmistettua leipää tuulensuojaan ja olin taas valmis nauttimaan pelaamisesta. Poolissa oli muutama uusi tuttavuuskin niin ei juuri tiennyt mitä tuleman pitää. 1 poolista tiputtiin 4 pooliin aika heittämällä, seurana oli jättiläinen, vasuri, hinkkaaja, pyry ja meikä. Yritin pelata semmosta luottamusta ruokkivaa peliä, eli ihan perus heittoa ja rohkeeta puttipeliä. Paskat! heitot oli ihan hyvällä perus tasolla mutta putti oli arka kuin myyrä valolle.

Round 3

Lämmittelyssä kyynärpää kipeytyi lähes DNF kuntoon jostain kumman syystä, ei pystyny puristaan lainkaan. Pummin Bexeliukselta pari särkylääkettä ja draivasin avausväylällä milliin, ei paha. Sitten pelitaso laski ja virkistyin seuraavan kerran väylällä 11 jolloin lipesi milliin ja birkkua korttiin. Uinuminen jatkui aina birdie automaatti väylälle 14 asti, ainii väylällä 12 puttasin 7m yläpeltiin joka harmitti pirusti. Perus tuuppaaminen jatkui, tylsiä nosto par:ja kun yli seiskasta putti mukiin oli vain haaveilua. Väylällä 17 jokin napsahti, ajattelin että mitä helvettiä mä oikeen teen ja rupesin kelaan et miten oon voinu vaipua tälle tasolle, seivasin par:n. Väylät 18, 1, 2 olikin jo mestari tason suorittamista poislukien 2 väylän haaraputtia 7 metristä ohitse, pirkot korttiin ja 59(-5) taululle. Ei yhtään bogia taaskaan.

Finaali, (väylät 1-5 ja 15-18)

Finaali olikin jo yhtä lentoa, aloitin heti iiglellä ja marssi kohti kärkeä alkoi. Heitot oli just, eikä melkein kuten viikonlopun yleisilme oli. 18, 1 ja 2 pirkkua korttiin ja saavuttiin väylälle 3. Kori on suojattu hyvin semmosilla isoilla puupensailla?? tai mitä ny olikaa. Olin heittäny pommihyssee ja suoraan ilmassa ja skipillä, ei mitää leseitä. Koitin kämmentä jolla pääsin jo putille joka ei tietenkään ollut missään vaiheessa menossa mukiin, joku 6 metrinen haara. Rupes jonkunverran korpeen jo. Noh sitten päätin lopettaa tyylillä ja böörditin 4 väylän jämäkällä kämmenellä 5m ja putti keskelle, täts it. Loppu sijoitus jaettu 10.

Analyysiä kokonaisuudesta pistän varmaa illalla ku pääsen kotiin, oon ny junassa matkalla tampesteriin. Matka on kestäny tolkuttoman kauan ja rupeen oleen ihan valmista tavaraa.

moimoi <3

-suomenpaskinputtaaja

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Erikoinen päivä

1. Rundi

08.30 paikallista aikaa lähti ensimmäinen draivi kädestä, kokonaisuudessaan aika tahmeeta peliä. Ei juuri tapahtumia ollu ja muutaman birkun pistin tuloskorttiin, ei yhtää bogia (-6) ja siitä PITI olla hyvä jatkaa esityksiä :)

Toisin kuitenkin kävi, tai siis esitysten taso muutti suuntaa :D

2. Rundi

Heti toisella väylällä, kohtuu helppo birdie ja lähes "varma" par niin saalistin tuplabogin. Heikot esitykset jatkuivat aina väylälle 5 jolla avasin birkku tilin ja heti perään toinen ja olin jo sitä mieltä että ei tässä vielä hätää ole. Nii vissii! Par 5 väylältä surkea par ja 10 väylältä bogi kun putti tuli putkesta veke. Väylä 11 Draivi täysiä perseeseen ja jälleen bogi korttiin. Ja kun sanon perseeseen, niin sitä se myös tarkoittaa. Sitten piristy vähän ja tuli pari birkkua korttiin jonka jälkeen oli vielä toivonkipinää mutta kun heitto oli mitä oli niin kipinä sammu kyllä aika nopeesti.

Harmittavaa todeta että oma taso tällähetkellä voi tippua noin rajusti, ei voi mitään muutakun todeta et näillä mennää ja sillee...noh ensimmäinen kisa tällevuodelle ja huomenna ei tartte enää miettiä mitään, kunhan heittää vaan ja koittaa nauttia. Tänään saatan nauttia myös jostain muustakin kun pelistä ei oikeen jääny mitään käteen :D

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Road 2 Copenhagen part two

Hyvin nukutun yön jälkee laitettiin audi tulille heti aamutuimaan ja suunnattiin Åstorpista viimenen siivu köpikseen, reilu tunnin retki tiedossa. Mentiin jopa sitä uskomattoman hienoa siltaa pitkin. Parinpäivän matka takana ja ollaan perillä, lennoilla parituntia. Tosin ihan ongelmitta ei Piipon lentokaan sujunut, kone lähti kyllä helsingistä mutta jostain syystä laskulupaa köpikseen ei herunu, noh eikun takasin helsinkiin ja tunnin päästä toisella lennolla perille. Juholla ei kuulemma ongelmia ollut.










Tänään pelattiin myös kisarataa, ihan ensiks voin kertoo et tuulet oli sillä tasolla että joudun hakeutuun aamulla kiekkokioskiin ja kohtaan missä lukee Monster, niitä pari. Oman bägin sisältö tuntui tänään todella köykäseltä kamalta.Viikonlopun sää näyttää kyllä paljon lupaavammalta kuin mitä tänään oli.











Radasta voi sanoo heti ainakin sen että se tulee tarjoomaan mulle ihan oikeita haasteita, täytyy heittää paljon matalaa heittoa ja mittaakin niihin olis saatava. Väylät 5, 10 ja 12 tulee oleen vaikeita, sen tiedän jo nyt. Kisaputti on myös arvoitus, reeneissä kyllä toimii joten muuta ei tietysti voi odottaa. Radan par on 64 heittoa, kaikilla voi birkun tietysti saalistaa ja monia on otettava, se on faktaa. Omat kierrokset asettuu varmaan 55-60 haarukkaan ja mitä lähemmäs 55 pystyy takomaan niin uskon et tuloslistallakin ollaan korkealla. 60 keskiarvolla ei tule pärjäämään, luulen niin. Toisaalta ei täälä kukaan muukaan saa mitään ilmaseks ja uskon kuitenki olevani aika vahvoilla. Kuka tahansa täälä voittaakin niin joutuu kyllä pelaamaan hyvin, kukaan tästä fieldistä ei voita perus suorituksella.
























Huomena alkaa! Ei oikeestaan vois enempää odottaa et pääsee kisaamaan, heti on kova pooli arvottuna ja mikäs sen hienompaa! nyt vaa nahkaverhoo kiinni ja juhon kainaloon :D

Tsemppiä kaikille suomalaisille!

-Heinolaexpress

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Road 2 Copenhagen

16:11 Lähti juna rullaan kohti turkua ja perille saavuttiin täysin ajallaan 17:52, taitaa sinällään olla jo suoritus nyky VR:lle? vaikkei lunta olekkaan

Kuuden aikoihin oltiin sitten 1:n tiillä, Lausteella. Seppo Paju ja Kalle Savonen lähti rundille mukaan näyttään paikallis osaamista. Kierros mentiinkin pikavauhdilla, ehkä liiankin nopeasti. Nyt ollaan turussa Annen kämpillä ja reissu vahvuus on Käpä, Behmee, Minä ja Anne.

Lennot peruin tossa junamatkan aikana jossa kerkes oleen jonossa puhelimella, meinas mennä siinä vähän luomikin kiinni, näitä sattuu. Huomena 08.00 lähtee laiva kohti tukholmaa ja perillä oltas vissii joskus kuuden aikaan, eli 10h tarttis notkua laivalla. Sitten Tukholmasta autolla kohti helsingboria ja sinne yöks. Perjantai aamulla sitten vimonen etappi Köpikseen, ei paha?? eikänii! :D

Niii ja kohtasin junassa Tarttiksen perheen, koska hetken tilannetta seurattuani mitään muuta kun erilaisia vaateita ei tullut esille, Isä tarttis, tytär tarttis, poika tarttis ja äiti aina tarttis. Päätin ristiä heidät Tarttiksen perheeksi. Olis pitäny ottaa videoo tilanteesta. xD

-turku kuittaa

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kisat Nokialla

Kevään ensimmäiset viikkokisat pelattiin tänään Nokialla. 2 x 9 väylää. Osanottajia oli runsaasti ja keli ensimmäisellä kierroksella oli vielä jokseenkin lämmin, toisella ei enään sitäkään.

Havaintoja omasta suorittamisesta:

Silmä toimii ihan mallikkaasti jo tässä vaiheessa, tarkoittaen että mitään ongelmia tehojen/pituuden arvionnissa ei esiinny.

Putti on jokseenkin sekasen tuntusta vaikka kisassa ei tullutkaan kuin 1 puttimissi, niin silti se tuntuu semmoselta hiukan rändom heittelyltä??? Osittain varmaan siksi että ei aina osaa päättää puttaako uudella vai vanhalla tyylillä :D

Draivi toimii, tosin tänään en ollut radan helpoimmilla väylillä edes birkku paikoilla ja se jos jokin rassaa mieltä. Maltti siinä vähän lopahtikin ja tiikyltti sai nyrkistä, (mitään ei hajonnut:D) mutta kun kaivaa ne pirkot vaikeemman kautta esille niin lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen. Kierrokset 28 ja 25 joilla heltisi voitto muuten ihan tiukasta kilpailusta.

-Jesse

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Töihin!

n0NNIiIiiII!

Taas on elintoiminnot nousseet sille tasolle että voi kaivaa bägin kaapista ja suunnata kentälle. Nokiaa ja Ylöjärvee ollaan nyt käytyvähän pelaamassa ja vihiojalla voi jo puttailla, tosin korit siä on ku lottorivi. Nokia kyllä väylineen palvelee ainakin mun tarpeita ihan hyvin, ja tuntumaa en edes pelaamalla pyri hakemaan siihen teen ihan omat harjoitteet.

Väline tasolla bägistä uupuu suora 80m putteri, (hukkui USDGC) sisäänajossa on tällähetkellä S muovin P1 joka kyllä feidaa vielä todella paljon liikaa, muuten bägin sisältö vaikuttaa muovin suhteen kilpailukykyiseltä.

Tuntuma on kohtuullisen hyvä pelikierroksiin nähden, paitsi putissa. Yllätävän lähelle tarvii päästä että säkitys on saletti. Reilun viikon verran on aikaa hakee putti näennäisesti kuntoon, koska kisaputtia se ei vielä takaa. Puttitekniikka on vaihtunut talven aikana siinä toivossa, että parantuneen lähipelin omistaessa olisi konkreettiset mahdollisuudet pelata isojen kisojen voitoista. Viimevuosina(aina) putti on ollut yhtä vakuuttava kuin tamperelainen jääkiekko ja se ei paljoa ole se. On kuitenkin varmaa että jossain vaiheessa kautta (toivottavasti kohtuu nopeasti) paketti on kasassa. Voittoja on mahdoton luvata mutta sen lupaan, että tulosta rupee syntymään. Vois kuvitella että nyt kun on tittelin saavuttanu niin ruvetaan jäähdytteleen, mut oikeesti mua ei paljoo vähempää vois kiinnostaa koko titteli. Halu saavuttaa on kova, tosin pitää muistaa et hosumalla ei kehitystä tapahdu ja kärsivällisyys on hyve.

Et ei muutakun kanuuna laulaan ja kohti köpistä :P

-Jesssssse